Keikkojen hankkiminen rockbändille

Harvassa ovat ne bändit, jotka eivät halua keikkailla, yleensä keikkailu on pääasiallinen syy koko bänditoiminnan aloittamiseen. Keikoille pääsy ei kuitenkaan aina välttämättä ole ihan niin helppoa, Suomi on täynnä bändejä ja kaikki haluavat soittaa livenä yleisölle. Tarjontaa siis riittää ja keikkapaikkoja on vain rajattu määrä, joten bändin kannattaa hieman panostaa keikkojen hankkimiseen, jos haluaa keikkailla.

Itsestäänselvyys on liene se, että bändin olisi hyvä treenata biisit siihen kuntoon, että niitä kehtaa esittää keikoilla, ennen kuin bändiä edes rupeaa myymään keikoille. Kun biisit ovat esityskunnossa alkaa se varsinainen keikkamyynti. Tässäkin asiassa, kuten bänditoiminnassa muutenkin, on verkostoituminen erittäin tärkeää. Kannattaa käydä muiden bändien keikoilla, tutustua muihin muusikkoihin ja alan toimijoihin. Henkselit paukkuen ei sinne kuitenkaan kannata mennä, vaikka olisikin varma, että oma bändi on parasta sitten valmiiksi leikatun leivän. Mukavan jätkän tai mimmin kanssa ihmiset haluavat tehdä töitä, mutta sen suurisuisen ääliön kanssa ei yleensä kukaan halua (ainakaan pidemmän päälle) tehdä mitään.

Tehkää bändillenne ammattimainen promopaketti, ei sen väliä lähetättekö sen sähköisesti vai fyysisesti, mutta sen täytyy silti näyttää ja kuulostaa hyvältä. Nykyaikana visuaalisuus on niin tärkeässä osassa, että siihen kannattaa panostaa. Siinä ei välttämättä kannata kuitenkaan mennä kaikkien muiden promotional packagemukana, vaan sen on tuettava bändin imagoa ja musiikillista ilmettä. Promopakettia kannattaa lähettää ihan joka suuntaa mistä keikkaa vain voi kuvitella saavansa. Kannattaa valmistautua siihen, että monesta paikasta tulee vastaukseksi ei (ja monesta ei kuulu yhtään mitään). Tästä ei kannata lannistua vaan jatkaa aina kun uutta materiaalia on valmiina, aina ei ensimmäisellä kerralla tärppää, mutta jos lopettaa promoamisen niin ei ainakaan tärppää.

Bändin noustessa tunnetummaksi kannattaa ehdottomasti hankkia hyvä keikkamyyjä, joka hoitaa bändin myymisen ja keikkoihin liittyvät sopimusasiat. Tämä maksaa itsensä takaisin, sillä kunnollinen keikkamyyjä onnistuu yleensä myymään bändiä huomattavasti enemmän ja yleensä paremmalla hinnalla kuin bändi itse. Heillä on myös valmiina kontaktit festivaaleille yms. jonne bändin olisi erittäin tärkeää päästä soittamaan, jotta yleisöpohjaa voitaisiin laajentaa.

Leave a Reply